Oulun tapahtumakesä – festivaaleja ja kaupunkitapahtumia

Kesän lämpiminä päivinä on mukava rentoutua ja sukeltaa tapahtumakaupungin vilkkaaseen arkeen ja juhlaan. Tarjolla on letkeitä piknik-konsertteja ja perheiden tapahtumia. Valoisina iltoina värikkäät rock- ja pop-festivaalit sekä tasokkaat kulttuuririennot sanataiteesta jazziin täyttävät kaupungin. Kesätapahtumien näyttämönä toimivat Oulun luonnonkauniit puistot ja saaret sekä kaupunkilaisten olohuone Rotuaari.

Oulun päivät on kaupungin kaduille ja esiintymislavoille levittäytyvä rakastettu kulttuuriesitysten ja -tapahtumien sarja, joka kestää kesäkuun puolivälistä heinäkuulle. Kaupunki poreilee iloista nähtävää ja tekemistä monen viikon ajan: Kiipeä vesitorniin, osallistu konserttiin tai kaupunkikierrokselle, piipahda näyttelyihin tai nauti kesäteatterista ja monesta muusta tapahtumasta keskustan alueella.

Leppoisat Puistopiknikit ovat vakiinnuttaneet paikkansa Oulun kesässä, ja aurinkoisissa ulkoilmakonserteissa fiilistelyyn eri kaupunginosissa voi virittäytyä vaikkapa korillisella maukkaita piknik-eväitä.

Kesätapahtumien kimaraa jatkaa jokisuiston kainalossa sijaitsevan Kuusisaaren tapahtumapuiston kattaus. Kesäkuussa saarella mylvii raskaamman musiikin Rock in the City. Suomipop-festivaali marssittaa Kuusisaareen kotimaisen musiikin kirkkaimpia tähtiä. Qstockissa tunnetut ulkomaiset ja kotimaiset bändit ja muusikot sekä kuumimmat tuoreet tulokkaat tarjoavat kaksipäiväisen konserttielämyksen. Elokuinen Kuuska soi -viikonloppu hemmottelee suomalaisen popin ja iskelmän ystäviä.

Oulun juhlaviikkojen seitsemän festivaalia täyttävät elokuun. Heti kuukauden alusta starttaava Elojazz huikean tasokkaine konsertteineen, jazzpuistoineen ja klubiohjelmineen onkin varma elokuun merkki. Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali taas tarjoaa monipuolisen sarjan hienoja klassisen musiikin esityksiä. Elokuun tummenevissa illoissa sanataiteen ammattilaiset ja harrastajat tarjoavat parastaan Muusajuhlissa. Ilmakitaransoiton MM nostaa Rotuaarin lavalle maailmanrauhan puolesta soittimiaan singuttavat maailman parhaat ilmakitaristit. Älä unohda bongailla lukuisia makrokonsertteja ja ekstroja ympäri kaupunkia!

 

Katso lisää tapahtumia Oulun seudulla: visitoulu.fi/tapahtumat

Lue lisää vinkkejä kaupunkilomaan Oulun seudulla: visitoulu.fi/kaupunkilomailijat

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Majoitu mukavasti Oulun seudulla

Katso kesän parhaat tarjoukset

Hyödynnä tarjoukset – saat enemmän!

Lue lisää kesän menovinkkejä

Katso, mitä muuta Oulun seudulla voi tehdä kesällä!