Hailuodon saari sijaitsee Oulun edustalla Perämerellä ja sinne kuljetaan kesäisin autolautalla. Voi siis sanoa, että Hailuotoon matkustavan valokuvaajan matkan kohokohdat alkavat jo lauttamatkalta. Saari on myös suosittu veneilykohde. Hailuodon vierasvenesatama Marjaniemessä tarjoilee monipuolisine palveluineen laajan kattauksen paikallista kansallismaisemaa sekä maukkaimpia merenantimia.

Kuva: Visit Hailuoto

Hailuodossa on noin 1000 vakituista asukasta, joten se on säilynyt pienenä ja pittoreskina. Muistathan suhtautua herkkään, upeaan ja monin paikoin pitkälti suojeltuun Hailuodon luontoon suurella kunnioituksella. Roskattomuus on itsestäänselvyys ja lintujen pesimärauha äärimmäisen tärkeää. 

Vastineeksi saari tarjoilee sinulle upeita valokuvaus- ja retkeilykohteita ympäri vuoden, minne tahansa katseesi käännätkin.

Kun alat suunnitella Hailuodon matkaasi, lataa puhelimeesi Hailuoto-sovellus. Sen avulla pysyt kartalla niin lautta-aikatauluista kuin kaikista muistakin saaren tapahtumista sekä palveluista.  

Ikuista Marjaniemen majakka ja kalastajakylä 

Marjaniemen majakka sekä sen vieressä sijaitseva viehättävä kalastajakylä ovat hyvin suosittuja kuvauskohteita Hailuodossa. Kalastajakylä on myöskin suojeltu kohde ja sen ihastuttavissa punaisissa kalastajamökeissä asutaan yhä. Vaeltele kalastajakylässä sekä Marjaniemen rannoilla ja etsi parhaat kuvakulmat sekä kiintoisimmat yksityiskohdat ikuistettaviksi. 

Kuva: Visit Hailuoto

Kuvaa luodon lintuja 

Perämeren suurimmalla saarella pesivät lukuisat lintulajit. Hailuodossa sijaitsevatkin Suomen toiseksi arvokkaimmat lintuvedet heti Liminganlahden jälkeen. Lintujen kevät- ja syysmuutto ovat myöskin Hailuodossa vilkkaita aikoja, sillä hyvin monet lajit levähtävät Hailuodossa matkansa varrella.  

Hailuodossa on muutamia lintutorneja siivekkäiden tarkkailuun ja valokuvaamiseen. Näistä Kirkkosalmen lintutorni on esteetön. Elo-syyskuussa 2021 Kirkkosalmen lintutornia huolletaan ja se on huollon ajan poissa käytöstä. Tarkista Hailuoto-sovelluksesta tai Hailuodon kunnan Facebook-sivulta tuoreimmat tiedot huollon tilanteesta.

Kuvaa taianomainen Keskiniemen pooki  

Keskiniemen pooki eli tunnusmajakka on myös aivan upea kuvauskohde, niin kesällä kuin talvellakin. Keskiniemen pookille päästäkseen täytyy osa matkasta kulkea jalkapatikassa. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa.

Keskiniemen pookilla on maankohoamisrannikkoa, erikoisia hiekkadyynejä, laajaa lentohiekkakenttää, suojeltuja merenrantaniittyjä sekä fladoja eli merestä kuroutuvia matalia murtovesialtaita. Kuvattavaa sekä upeaa luontoa siis riittää!  

Luontokuvaaminen talvella 

Hailuoto on etenkin talvikuvaajan paratiisi, koska valosaastetta on vain vähän. Talvitaivaasta revontulineen ja tähtineen saa saarella hengästyttävän upeita otoksia.

Muutkin talven luonnonilmiöt ovat luontoäidin sille päälle sattuessa upeita kuvattavia. Esimerkiksi kevättalvella 2021 Marjaniemeen saatiin upeita röysiä eli tuulen puskemia korkeita jääröykkiöitä. Paksut jäät nousivat kymmenien metrien korkeuteen ja usean kymmenen metrin leveyteen. Röysien sulaminen kestää pitkään, jopa alkukesään asti.  

Toinen kuvauksellinen ja harvinainen talven luonnonilmiö ovat jääpallot, joita tavattiin Hailuodossa esimerkiksi vuonna 2019

Kevättalvisin Hailuotoon pyritään avaamaan jäätie. Jään paksuuden on oltava tarkasti määritellyllä tolalla, joten joka talvi ei jäätietä päästä avaamaan. Jäätie on noin 10 kilometriä pitkä ja siellä on tarkat liikennesäännöt. Ohittaminen ei ole lainkaan sallittua, eikä myöskään pysähtyminen.  

Kuva: Visit Hailuoto

Niin röysät, jääpallot kuin jäätiekin vaativat muodostuakseen juuri tietynlaiset olosuhteet, joten tässä suhteessa olemme luontoäidin oikkujen varassa. 

Majoittuminen Hailuodossa 

Marjaniemen Luotsihotelli on auki kesällä sekä tilauksesta talvella. Mökkejä voit myöskin vuokrata Hailuodosta ympäri vuoden. Hailuodossa sijaitsee näiden lisäksi kaksi matkaparkkia sekä vierasvenesatama kattavine palveluineen. Katso lisää tietoa täältä ja varaa oma majoituksesi elämyksellisessä kansallismaisemassa. 

Muistathan jakaa parhaat otoksesi Instagramissa ja käyttää hashtagia #hailuoto!  

Lämpimästi tervetuloa Hailuotoon ikuistamaan luotolaisia luonnon ihmeitä! 

Hailuoto on osa uutta Pohjolan rengastietä! Tutustu Pohjolan rengastiehen täällä.

Edellinen Seuraava