Monien aikakausien Kuusiluoto

Kuusiluodon kaupunginosa kauniine puutaloineen sijaitsee aivan keskustan kupeessa jokisuiston kainalossa. Kävelysiltaa pitkin pääset myös nykyisin asuttamattomalle Sonnisaarelle nauttimaan sen rauhallisesta tunnelmasta. 1700-luvulla Kuusiluoto oli Sonnisaaren tavoin vielä saari, ja molempia käytettiin kaupungin asukkaiden lammastarhana. Nyt Kuusiluoto on maankohoamisen, Oulujoen tuoman maa-aineksen ja täyttöjen seurauksena osa mannerta.

Vuoden 1822 tulipalon jälkeisen asemakaavan mukaisesti Kuusiluodosta rakentui perinteinen suomalainen 1800-luvun puukaupunkimiljöö, josta tuli merimiesten ja käsityöläisten asuinalue. Kolmannes alueen rakennuksista on 1800-luvulta, toinen kolmannes vuosilta 1900 – 1920. Kolmatta aikakerrostumaa edustavat jatkosodan pommituksissa tuhoutuneiden tilalle rakennetut kivitalot 1950-luvun vaihteesta.

Myös Sonnisaari on ollut asuttu 1800-luvun loppukymmenillä ja siellä on toiminut muun muassa kulkutautisairaala vuodesta 1892, sekä Oulun kaupungin ensimmäinen kunnallinen synnytyssairaala 1903 – 1925. Nyt saari on luontokohde, jossa voi tutustua rantaniittyjen ja suopainanteiden kasvillisuuteen sekä lehtomaiseen puistometsään.

Kuusiluoto presents heritage of wood building in Finland.