Matkusta vastuullisesti Oulussa ja Pohjolan rengastiellä

1. Matkusta julkisella liikenteellä
Ouluun on helppo tulla junalla ja bussilla: sekä juna- että linja-autoasema ovat aivan kivenheiton päässä kaupungin keskustasta. Oulun linja-autoasemalta voit jatkaa matkaasi jatkoyhteyksillä esimerkiksi Pudasjärvelle, Hailuotoon, Kalajoelle, Liminkaan, Kempeleeseen, Raaheen sekä Rokua Geoparkin kuntakeskuksiin eli Muhokselle, Utajärvelle ja Vaalaan.
Lentäen Ouluun pääsee toki myös ja lentoyhtiöistä esimerkiksi Finnair tekee pitkäjänteistä vastuullisuustyötä ja pyrkii hiilineutraaliuteen vuoden 2045 loppuun mennessä. Voit myös eri tavoin itse kompensoida lentämisen aiheuttamia hiilipäästöjä.
Oulun keskusta on sopivan kompakti alue, jonka ottaa jalkaisin haltuun helposti. Julkisella liikenteellä pääsee toki kulkemaan myös hieman pidemmät matkat. Oulun paikallisbusseissa voit maksaa matkasi kätevästi lähimaksulla.

2. Valitse majoittaja, joka panostaa vastuullisuuteen
Kun valitset majoittajan, jolla on ympäristösertifikaatti, voit olla varma siitä, että majoittajan tekemä vastuullisuustyö on todennettu ja ympäristönäkökulmat huomioitu niin tänään kuin tulevaisuudessa. Sertifikaatit sitouttavat majoittajat pitkäjänteiseen työhön, joka näkyy hyvin konkreettisesti myös majoittujille esimerkiksi siten, että majoittujat voivat lajitella jätteensä.

3. Pyöräile maailman talvipyöräilypääkaupungissa
Vastuullisen matkailijan ehdoton juttu Oulussa on pyörällä liikkuminen. Oulu on maailmankuulu pyöräilykaupunki; joissakin lähteissä nimetty jopa talvipyöräilyn pääkaupungiksi. Eläydy siis paikalliseen tapaan liikkua pyörällä vaikkapa vuokrapyörän avulla.
Vuokrapyörää kannattaa tiedustella myös majapaikasta: muutamat alueen hotellit lainaavat pyöriä veloituksetta tai tekevät yhteistyötä pyörävuokraamojen kanssa.
Mäkiä saa Oulussa suorastaan hakea, kiitos sijainnin meren rannalla laakeilla mailla. Niinpä pyörällä liikkuminen onnistuu myös ilman hikoilua. Ympäristö kiittää vastuullisesta liikkumismuodosta ja itse saat puolestasi tuiki tärkeää kevyttä ja miellyttävää liikuntaa sekä raitista ilmaa.
Hurjimmat matkailijat toki saapuvat Ouluun omalla pyörällään. Hatunnostot heille!

4. Valitse ravintolat ja ostokset vastuullisesti
Oulussa on helppo löytää lähiruokaelämyksiä, kasvisruokaa ja vegaanisia vaihtoehtoja, joiden kautta teet pieniä, mutta merkittäviä vastuullisuuvalintoja matkustaessasi. Turhia ostoksia ei kannata reissussakaan tehdä, ja siksi kannattaa valita tuliaisiksi paikallisia tuotteita ja designia.
5. Minkä tuot tullessasi, vie myös mennessäsi
Kun intoudut lähtemään luontoon retkelle, muistathan roskattoman retkeilyn yksinkertaiset, mutta toimivat periaatteet. Pakkaa kaikki roskasi takaisin reppuusi ja lajittele jätteet majapaikassasi. Varsinkin jos majoituspaikallasi on ympäristösertifikaatti, pystyt lajittelemaan jätteesi helposti ja näin osaltasi varmistamaan kestävän materiaalien kierron.

Tervetuloa
Saavu Oulun seudulle nauttimaan kaupungista, kulttuurista, luonnon ihmeistä ja elämästä – vastuullisesti
PalveluhakuLajittele vinkit

Go Arctic tapahtumatuotanto - Esiintyjät tuotantoihin

Ravintola Ule

Radisson Blu Oulu kokous- ja juhlatilat

Go Arctic aktiviteetti - Kumilauttapoolo

Kolme päivää kulttuuripääkaupungin antimia kesällä 2026

Revontuliluento ja -kuvausretki

Luontoelämyksiä Sanginjoella - Naturest

Go Arctic tapahtumatuotanto - Teemajuhlat

Go Arctic aktiviteetti - Ilmakitaratyöpaja tai ilmakitarashow

Pohjolan Matka tilausajobussit Oulu

Modernit Poiju Villat Oulun Nallikarissa

Vuokraa luistimet Oulun matkailuneuvonnasta

Meriholstin kokoustila ja tilaussaunat Oulun Nallikarissa

Suunnistuksen perusteet Sanginjoella: Opi lukemaan luontoa ja kulkemaan metsässä turvallisesti - Naturest

Go Arctic aktiviteetti - Jousiammuntakisa

Yllätysmenu; ikimuistoisia makuelämyksiä

Go Arctic aktiviteetti - Citymelonta päivällä tai yöllä

Kokous- ja juhlapalvelut Original Sokos Hotel Arina Oulu

Luonnosta virtaa: Tyhy- ja virkistyspäivät Sanginjoella ja Rokualla - Naturest

Go Arctic aktiviteetti - Koitelin tiimipolku

Tilausajot ja yksityiskuljetukset Oulun seudulla

Koitelin Koskikipparin kokouskämppä

Go Arctic aktiviteetti - Kurvisen karsinnat

Ovllá-ooppera ja Dálvemánnu – talvikuu Euroopan kulttuuripääkaupungissa

Nallikari Lomakylä - Telttailualue

Perinteiset Lomamökit Oulun Nallikarissa

Menevä Taksipalvelu Oulu

Go Arctic aktiviteetti - Sisäkisa

Go Arctic aktiviteetti - Perinnekisat

Melontasafari Oulujokisuistoon

Oula Kitchen & Bar

Go Arctic aktiviteetti - Wärkätään wanahasta - tuunauspaja

Opastettu kiertoajelu: Alvar Aalto ja muita kaupunkinäkymiä

Oulun matkailuneuvonnan Oulu Shop

Makumatka Sanginjoelle: Luonnontuotteiden keruuretki suomalaiseen metsään - Naturest

Yllätysmenu; ikimuistoisia makuelämyksiä

Nallikarin Aalto-huoneistot

Go Arctic tapahtumatuotanto - Perioululainen kummitusillallinen

Go Arctic aktiviteetti - Melontaretki Oulu- tai Kiiminkijoella

Kokous- ja tapahtumatila Loppula Sanginjoella - Naturest

Original Sokos Hotel Arina, Oulu

Go Arctic -aktiviteetti

Ravintola Toivo, aamiais- ja tilausravintola

Modernit Messi Kesämökit Oulun Nallikarissa

Go Arctic aktiviteetti - Heimopäällikkö

Koitelin Tunnelmatupa Kahvila

Go Arctic - kiertoajelut Oulussa ja lähikunnissa

Vuokraa pyörä matkailuneuvonnasta!

Go Arctic aktiviteetti - 7-ottelu

Go Arctic aktiviteetti - pilkkikilpailut

Go Arctic aktiviteetti - lumikenkäily/liukulumikenkäily Koitelissa

Talvinen luontoelämys Sanginjoella - Naturest

Go Arctic aktiviteetti - Tervaolympialaiset

Metsäluontokoulu Sanginjoella - Naturest

Go Arctic - kokoustilat ja -palvelut

Nallikari Lomakylä - Leirintäalue, Oulu

Pilkkiretki, Oulun Nallikarissa

Arctic Edu-Tech - Työpajat ja elämykset

Lapland Hotels Oulu kokous-, kongressi- ja juhlatilat

Go Arctic aktiviteetti - Talviolympialaiset

Radisson Blu Hotel Oulu

Mereltä metsään – talvinen seikkailu Oulussa

Koitelin Tunnelmatupa - ohjelma- ja kokouspalvelut

Go Arctic aktiviteetti - Koskiuinti Koitelissa

Go Arctic aktiviteetti - Jousiammuntakisa

Visit Oulu Brand Store

Lapland Hotels Oulu

Scandic Oulu City

Go Arctic aktiviteetti - Perioululainen ömeisingreis

Go Arctic Live - tapahtumatuotanto

Go Arctic aktiviteetti - Tarinoita Oulusta

Go Arctic - Opastetut kävelykierrokset Oulussa ja lähikunnissa

Loppulan luontokahvila Sanginjoella - Naturest

Yhdessä Pölyttäjien Puolesta – Naturestin Hyönteishotellipaja

