On monia syitä, miksi kannattaa valita Perämeren rannikolla sijaitseva Oulu kokouspaikaksi. Oulu on pohjoisen Suomen tieteen, liike-elämän ja kulttuurin keskus sekä arktisen Euroopan nopeimmin kasvava kaupunkiseutu, mutta myös lämminhenkinen kaupunki keskellä upeaa pohjoista luontoa.
Miksi Oulu?

Kongressi urbaanin ja luonnon leikkauspisteessä
Oululaisilla kokousalan ammattilaisilla on pitkä kokemus niin kansainvälisten kongressien kuin kansallisten suurtapahtumienkin järjestämisessä. Kaupungin viihtyisät ja toimivat kokoustilat skaalautuvat pienestä tilaisuudesta mittaviin konferensseihin. Lyhyet välimatkat, kompakti keskusta, sujuva liikenne ja monipuoliset majoitusmahdollisuudet tekevät Oulusta oivallisen kongressikaupungin.
Oulu antaa kongressille ainutlaatuisen näyttämön, kun urbaani syke, luonnonläheinen ilmapiiri ja pohjoinen vieraanvaraisuus paiskaavat kättä. Oulussa vieraasi saavat samassa paketissa ison kaupungin palvelut ja pikkukaupungin lämminhenkisyyden. Oulussa kongressi on muutakin kuin työtä: se on mieleenpainuva elämys. Kokousvieraat voivat talvella ihmetellä, kun kaupungin keskustasta pääsee kävelemään meren jäälle tai ihastella kesällä yötöntä yötä.


Oulu on omanlaisensa
Oulu tunnetaan pyöräilykaupunkina, kiitos laajan ja laadukkaan pyörätieverkoston ja sisukkaiden talvipyöräilijöiden. Oulu on myös Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026 ja aivan syystä – oululainen kulttuuri on omintakeista ja sielukasta. Oulu tunnetaan omaperäisistä tapahtumistaan, kuten esimerkiksi Ilmakitaransoiton MM-kilpailuista, jota on järjestetty jo vuodesta 1996 lähtien. Oulussa voit nauttia myös laadukkaasta teatterista, sirkuksesta, kuvataiteesta ja urheilusta. Musiikkitapahtumia järjestetään niin areenoilla kuin intiimeillä klubeillakin.
Tuo kongressivieraasi kokemaan ainutlaatuisia hetkiä Ouluun!
Vinkit kongressin järjestämiseen Oulussa
Oletpa kongressien järjestämisen konkari tai ensikertalainen, Oulu Convention Bureaulta kannattaa kysyä rohkeasti apua. Tässä kullanarvoiset vinkit kokouksen ja kongressin järjestämiseen, joilla pääset alkuun.
Lue lisääLajittele vinkit

Kokoustila Ravintola Mallassauna

Ravintola Rosso Kauppakeskus Valkea

Hai Longin kokous- ja tapahtumatilat

Sound Lounge -karaokehuone

Oulun Kiipeilykeskus

Kokous- ja tapahtumatila Loppula Sanginjoella - Naturest

Finnkino Plaza

Ravintola Mallassauna

SuperPark Ravintola

Mallaskellarin kabinettitilat - kokoukset ja tapahtumat Oulun ydinkeskustassa

Voimala 1889 juhla- ja kokoustilat

Meriholstin kokoustila ja tilaussaunat Oulun Nallikarissa

Aamiais- ja tilausravintola Veranta

Oula Kitchen & Bar

Go Arctic - kokoustilat ja -palvelut

Go Arctic tapahtumatuotanto - Teemajuhlat

Nallikari Kokous ja Catering

Amarillo Restaurant Oulu

1bar Kokouspalvelut – Edullinen ja hyvin varusteltu tila Oulun ydinkeskustassa

Kokouspäivä Maikkulan Kartanossa

Koitelin Tunnelmatupa - ohjelma- ja kokouspalvelut

Kokoustilat Oulun keskustassa – Exit Oulu Uusikatu 22

Rauhala ravintola-pâtisserie

De Gamlas Hem kokoukset ja juhlat

Radisson Blu Oulu kokous- ja juhlatilat

Frans&Camille Bistro

Tilausravintola Maikkulan Kartano

Ravintola Toivo, aamiais- ja tilausravintola

Koitelin Koskikipparin kokouskämppä

Ravintola Puistolan kellarikerroksen tilausravintola

Hietasaaren Seelari

Kokoukset ja tapahtumat Olosaunalla

Lapland Hotels Oulu kokous-, kongressi- ja juhlatilat

Hotelli Lasaretti, kokous- ja juhlatilat

TurusenSaha Majatalo, Sauna ja Kokous/juhlatila

Go Arctic Live - tapahtumatuotanto

Kokous- ja juhlapalvelut Original Sokos Hotel Arina Oulu

