Alvar Aallon Toppilan sulfiittiselluloosatehdas
Osakeyhtiö Toppilan tehtaan arkkitehtonisen ilmeen suunnittelu oli nuoren, vastikään modernismista ja funktionalismista innoittuneen Alvar Aallon ensimmäinen teollinen toimeksianto. Tehtävä käsitti eräiden rakennusten arkkitehtonisen muotoilun, värityksen ja valaistusolosuhteiden tarkastelun sekä tarvittavat detaljit, kuten ovet, ikkunat, kaiteet ja portaat.
Peltojen keskelle noussut tehdasalue koostui kuljettimien yhdistämistä tiilisistä ja betonisista rakennuksista, joiden keskeltä kohosi torneja ja piippuja. Erityisesti betonirakennusten muodonanto ja rakenteet olivat rohkeita ja innovatiivisia.
Tehtaan toiminta päättyi vuonna 1985. Kaupungin omistukseen siirtynyttä aluetta alettiin kehittää Alvar Aallon ja teollinen perintö tunnistaen asuinalueeksi.
Nykyisin Meri-Toppilaksi nimetyllä alueella on säilytetty useita Aallon 1930-luvulta peräisin olevia rakennuksia. Entiset tehdasrakennukset ovat saaneet uudet käyttäjät ja ne on kunnostettu. Pitkään tyhjillään olleen hakesiilon kunnostus ja kehittäminen on meneillään. Katujen linjaus ja kortteleiden väritys noudattelee entisen tehdasalueen piirteitä.
Aineetonta perintöä on huomioitu nimeämällä kadut, aukiot, puistot ja korttelit tehtaan rakentamiseen vaikuttaneita henkilöitä muistaen sekä tehtaalla käytettyä sanastoa hyödyntäen. Meri-Toppilasta löytyy mm. Alvar Aallon katu.
Lisää suosikkeihinKatso kaikki suosikkisi




