7 hyvää syytä matkustaa tänä talvena Ouluun: valotaidetta, tapahtumia ja seikkailuja jäätyneellä merellä
Myönnetään heti alkuun: Oulussa talvi on pitkä ja päivät lyhyitä. Siksi pohjoisen merenrantakaupungissa on opittu tekemään pimeydestä taidetta ja jäätyneestä merestä talven suurin tapahtumapaikka. Pakkasen varalta kaupunkiin on rakennettu kelluvia saunoja melkein joka rantaan. Marraskuussa kaupunki syttyy valotaiteeseen, joulukuussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu Lumipallo-musikaaliin, ja helmikuussa jäätyneellä merellä soi elektroninen musiikki.
Miksi Ouluun talvella?
Tiesitkö, että Oulu on paitsi Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, myös EU:n pohjoisin suurkaupunki? Kaupunki sijaitsee Perämeren rannalla, ja talvella meri jäätyy aivan keskustan edustalle. Oulussa pohjoinen luonto ja eläväinen kulttuuri kulkevat käsi kädessä: samana päivänä ehtii kävellä jäätyneellä merellä, käydä museossa ja istua pitkälle illalliselle. Ravintoloita on joka makuun, tapahtumia riittää koko talven, ja tekemistä löytyy koko perheelle.

Uutta
Talven ykköskohde: Tiima
Juuri avattu maailmanluokan museo- ja tiedekeskus vie avaruuteen, revontulten maailmaan ja Metallikaudelle. Koko perheen suosikkikohteessa vierähtää helposti koko päivä.

Tapahtumat
Kalenteri täynnä koko talven
Valotaidetta marraskuussa, joulun tunnelmaa joulukuussa, festarit jäällä ja moottorikelkat stadionilla helmikuussa. Oulussa ei todellakaan nukuta talaviunta.

Ruoka
Oulu yllättää makumatkailijan
Kaupungin kokoon nähden Oulun ravintolatarjonta on harvinaisen laadukas ja monipuolinen: fine diningia, maailman makuja, pohjoisia raaka-aineita ja paikallisia oluita.

Helppo
Kaupunkiloma ilman autoa
Ouluun pääsee kätevästi paitsi omalla autolla, myös junalla ja suorilla lennoilla Helsingistä, ja keskustassa kaikki on kävelymatkan päässä. Ilmakin on Euroopan kaupunkien puhtainta.
Pyyhkäise lisää →
1Valoa marraskuuhun
Marraskuussa Oulu pimenee jo iltapäivällä. Annoimme taiteilijoiden hoitaa valaistuksen.
Lumo Art & Tech 13.–22.11.2026 tuo keskustaan valotaidetta, installaatioita ja näyttelyitä. Kokonaisuuteen kuuluvat Lumo Light Festival, TAR Festival ja FLASH5-valotaidebiennaali. Lumo-valofestivaali valaisee keskustan 19.–22.11. klo 16–22, ja teosten välillä kulkee kävellen yhden illan aikana. Suurin osa ohjelmasta on maksutonta.

Björk Oulussa
Islantilainen ikoni ja oululainen marraskuu sopivat yhteen paremmin kuin moni arvaisi. Björkin audiovisuaalisessa näyttelyssä ovat esillä teokset Ancestress, Sorrowful Soil ja Björk Orkestral. Samalla lipulla pääsee Fotografiska Tallinnan PLAY-näyttelyyn.
- MissäKauppakortteli Pekuri, 2. krs
- Milloin13.11.–31.12.
Konsertti
Beyond the Sky – avaruusspektaakkeli Ouluhallissa
Oululaisen astrovalokuvaajan Jukka-Pekka Metsävainion kuvat kaukaisista tähtisumuista ja Lauri Porran uusi sävellys yhdistyvät teokseksi, jonka esittää Oulu Sinfonia Dalia Stasevskan johdolla.
Ouluhalli · 19.–21.11.
Kaipaatko lisää keinoja nauttia pimeästä? Lue selviytymisopas Oulun pimeään vuodenaikaan.
2Omintakeinen Oulu – kulttuuri ja tapahtumat
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu loppuvuoteen, mutta Oulussa tapahtuu myös kalenterin vaihduttua vuoteen 2027. Etsi oma elämyksesi visalla tai selaa alla olevia kortteja.
Mikä on sinun talvesi kulttuurielämys?
Vastaa kolmeen kysymykseen, niin kerromme, mihin kannattaa suunnata.
Kenen kanssa lähdet?
Milloin olet Oulussa?
Mitä haet?
Sinun elämyksesi: Björk ja PLAY
Islantilaisen ikonin audiovisuaalinen näyttely ja Fotografiskan PLAY samalla lipulla Kauppakortteli Pekurissa 31.12. asti. Katso kortti ↓
Sinun elämyksesi: Lumipallo
Kulttuuripääkaupunkivuoden joulumusikaali Ouluhallissa 4.–19.12. Koko perheelle, tekstitettynä myös englanniksi ja ruotsiksi. Katso kortti ↓
Sinun elämyksesi: Faravidin maa
Teatteria, nykysirkusta ja tanssia vanhalla Raksilan marketilla 12.12. asti. Tätä ei näe missään muualla. Katso kortti ↓
Sinun elämyksesi: Oulun teatteri
Täällä Pohjantähden alla, Saiturin joulu tai tammikuussa Niin kuin taivaassa. Liikutus taattu. Katso kortti ↓
Sinun elämyksesi: Frozen People
Elektronista musiikkia ja pohjoista taidetta jäätyneellä merellä 20.2.2027. Villasukat jalkaan ja tanssimaan. Katso kortti ↓
Oulu2026: viimeiset näyttelyt
Kulttuuripääkaupunkivuotta on jäljellä joulukuun loppuun. Vielä ehdit.

13.11.–31.12.
Björk ja Fotografiskan PLAY
Björkin audiovisuaalinen näyttely on ensimmäistä kertaa Suomessa. Samalla lipulla näet myös Fotografiska Tallinnan PLAY-näyttelyn.
- MissäKauppakortteli Pekuri

31.12. asti
The Logos
Andrew Melchiorin ääni-installaatio muuttaa yli 4 000 syvän avaruuden signaalia tilaääneksi.
- MissäOulun tuomiokirkko

30.11. asti
Kuuttaren puutarha
Immersiivinen virtuaalimaailma yhdistää tieteen, luonnon ja digitaalisen taiteen – maan alla Kivisydämessä.
- MissäKivisydän

30.10.2026–28.3.2027
Ajasta irrallaan
Oulun taidemuseon nykytaiteen näyttely rinnakkaisista todellisuuksista keskiajalta tähän päivään.

12.12. asti
Faravidin maa
Oulun teatterin immersiivinen esitys yhdistää teatteria, nykysirkusta ja tanssia legendaarisella Raksilan markettialueella.
- MissäRaksilan marketti
Pyyhkäise lisää →

4.–19.12.
Lumipallo-suurmusikaali
Kulttuuripääkaupunkivuoden huipennus: Douglas Pashleyn kirjoittama ja säveltämä perhemusikaali saa kantaesityksensä Ouluhallissa. Pääosissa Saara Aalto ja Kristo Salminen, lavalla myös Oulu Sinfonia. Esitykset ovat suomeksi, ja ne tekstitetään englanniksi ja ruotsiksi.
- MissäOuluhalli
- Milloin4.–19.12.
Lavalla ja gallerioissa
Oulun kulttuuritoimijat eivät nuku talviunta.

Teatteri
Oulun teatteri
Marraskuussa ensi-iltansa saavat Täällä Pohjantähden alla (13.–14.11.) ja Muumien Taikatalvi (14.11.). Joulun alla nähdään Saiturin joulu (27.11.–19.12.), ja tammikuussa ensi-iltansa saa Niin kuin taivaassa (23.1.2027).

Musiikki
Oulu Sinfonia
Ylikapellimestari Rumon Gamban johtama orkesteri konsertoi läpi talven. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna lavalla nähdään kansainvälisiä tähtisolisteja.

Taide
Oulun taidemuseo
Pohjoisen taidetta ja vaihtuvia näyttelyitä Myllytullissa, lähellä Tiimaa. Samalla reissulla ehtii molempiin.
- MissäKasarmintie 9
- Millointi–su 11–18

Ilta
Keikkoja ja stand upia
Illan voi päättää naurulla tai livemusiikilla. Keikkoja ja stand upia on muun muassa RioLivessä, Ravintola Mallassaunalla Pikisaaressa ja Tuballa. Suosituimmat keikat myydään usein loppuun.
Pyyhkäise lisää →
Helmikuu: talven tapahtumakuukausi
Festarit merellä, moottorikelkkailua stadionilla ja bisnesideoiden pitchausta hyytävässä avannossa seisoen. Ihan tavallinen helmikuu Oulussa.

18.2.
Polar Bear Pitching
Startup-yrittäjät pitchaavat ideansa avannossa. Puhua saa niin kauan kuin haluaa – tai pikemminkin tarkenee.

20.2.
Frozen People
Elektronisen musiikin ja pohjoisen taiteen festivaali jäätyneellä merellä Nallikarissa. Lavat, taideteokset ja tanssilattia ovat jäällä.
26.–27.2. · Raatin stadion
Stadioncross
Euroopan suurin moottorikelkkojen stadionkisa siirtyy tänä talvena Raatin stadionille. Lunta pöllyää, moottorit ulvovat, ja yleisö tykkää.
Lämpimät vaatteet ja korvatulpat mukaan.
3Tiima – maailmanluokan museo- ja tiedekeskuksessa viihtyy koko perhe
Oulun uusin nähtävyys avasi ovensa lokakuussa 2026, ja tämä on sen ensimmäinen talvi. Kun ulkona on pimeää ja pakkasta, Tiimassa matkataan avaruuteen, revontulten maagiseen maailmaan ja Metallikaudelle.

Museo- ja tiedekeskus Tiima
Yhdellä lipulla pääsee seitsemään näyttelyyn, Visio-elämystilan avaruusmatkalle ja vanhan nahkatehtaan vesitornin näköalahissiin. Lapsille on oma museonsa, joten hiihtolomasuunnitelma Ouluun on valmis: Ruskotunturin kautta museoon, jossa melkein kaikkeen saa koskea.
- MissäNahkatehtaankatu 6, Myllytulli
- Milloinma–pe 11–19, la–su 10–18
- tiima-oulu.fi

Näyttely
Aurora Revelare
Revontulinäyttely vie taivaan väritanssiin, jossa tiede ja tarinat kohtaavat. Revontulitakuu myös pilvisenä iltana.

Elämys
Elämystila Visio
Istahda lattialle ja lähde matkalle läpi maailmankaikkeuden. Immersiivisessä elämystilassa näkymä muuttuu tarinaksi, ja kävijä astuu sen osaksi.

Nähtävyys
Näköalatorni
Veljekset Åström Oy:n nahkatehtaan vanha vesitorni on nyt näköalatorni. Lasihissillä ylös, ja Oulu levittäytyy jalkojen alle.

Näyttely
Masiina
Vanhan nahkatehtaan alta on ”paljastunut” masinisti Härvelinin höyryrobottitehdas vuodelta 1869. Tarina on keksitty, mutta yli kaksikymmentä toiminnallista kohdetta ovat totta – ja niillä testataan omia taitoja.

Näyttely
Eläinten jäljillä
Yli sata täytettyä eläintä, luurankoja ja hyönteisiä. Loiski kuin lohi, liitele kuin lintu ja metsästä kuin sammakko – ja yritä tunnistaa eläinten jätökset, jos uskallat.
Pyyhkäise lisää →
Lisäksi Tiimassa ovat Oulun museon näyttelyt ja metallimusiikin pohjoisista juurista kertova Metallikausi, sekä Värkkäämö, jossa saa itse rakentaa, testata ja kokeilla.
Lisää vinkkejä hiihtolomalle: Talven suosikkikohteet Oulussa.
4Oulu yllättää vaativammankin makumatkailijan
Kaupungin kokoon nähden Oulusta löytyy harvinaisen laadukas ja monipuolinen kattaus ravintoloita. Moni keittiö kuuluu Arctic Food Lab -verkostoon, joka nostaa lautaselle pohjoisen luonnon puhtaat raaka-aineet ja paikallisen osaamisen. Ja kyllä, Oulussa syödään muutakin kuin rössypottua – vaikka silläkin on paikkansa paikallisten sydämessä.
Fine dining: kun haluat nauttia pitkän kaavan kautta

Kurkela Lounge & Dine
Pikisaaren kätketty helmi, jossa viihtyy niin lasillisella kuin pitkän kaavan illallisella. Palkitut cocktailit ja sesongin mukaan vaihtuva lista.
Pikisaarentie 17 · ostroferia.com

Ravintola Puistola
Keskieurooppalaista tunnelmaa ja kotimaisia raaka-aineita keskellä kaupunkia. Viinibaarin ansiosta pimeä ilta venyy helposti.
Pakkahuoneenkatu 15 · ravintolapuistola.fi

Oula Kitchen & Bar
Lapland Hotels Oulun ravintolassa lautaselle tuodaan pohjoisen makuja. Rohkeimmat tilaavat kauden raaka-aineisiin perustuvan yllätysmenun.
Kirkkokatu 3 · kitchenoula.fi

Alfred Kitchen & Bar
Kansainvälisiä makuja modernilla otteella ja kausittain vaihtuva lista. Illalla à la carte ja hyvät juomat Pakkahuoneenkadulla.
Pakkahuoneenkatu 24 · alfredkitchenbar.fi

La Sinfonia
Moderni italialainen, jossa tunnelma, valaistus ja raaka-aineet on mietitty loppuun asti. Italialaista ruokaa ja viiniä kiireettä.
Kirkkokatu 55 · lasinfonia.fi
Pyyhkäise ravintolasta toiseen →
Maailman makuja
Bangladeshilaista, intialaista, kiinalaista vai kreikkalaista? Oulussa maailmanmatka alkaa viereisestä korttelista.

Fuchka
Suomen ainoa bangladeshilainen ravintola. Nimikkoannos fuchka on rapea kuorikko, joka täytetään ja syödään sormin tamarindi- ja jogurttikastikkeen kera.

Indian Cuisine
Intiimi perheravintola, jossa intialainen keittiö tulkitaan hienostuneesti. Tarjolla Signature-menu ja kausittain vaihtuva tasting-menu.

Hai Long
Kiinalaisen keittiön klassikot Oulun keskustassa. Isommalle porukalle löytyy omat kabinetit.
ma–to 10.30–20, pe 10.30–21, la 12–21, su 12–20

Ravintola Gaia
Kodikas kreikkalainen perheravintola, jossa Kyproksella 20 vuotta asunut Johanna ja kokkina toimiva poika Markos tuovat pöytään Itäisen Välimeren makuja. Kreikkalainen musiikki kuuluu tunnelmaan.
Hallituskatu 30 · ravintolagaia.fi
Pyyhkäise lisää →
Rennosti hyvää
Kun nälkä on kova eikä pöytävarausta ole tehty.

Cafe Rooster
Suosittu kahvila-ravintola torin kulmilla: burgereita kotimaisesta naudanlihasta, raikkaita salaatteja ja täytettyjä pitaleipiä. Kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja löytyy myös.
Torikatu 26

Siipiweikot
Siipiä ja kastikkeita miedoista todella tulisiin kaupungintalon kulmilla. Kasvissyöjille on omat seitan-siipensä.
Hallituskatu 9 · siipiweikot.fi

Ravintola Sarkka
Merihenkinen kortteliravintola ja pubi, jonka tarina ulottuu 1940-luvulle. Burgereita, pubiklassikoita ja aitoa merimiestupahenkeä.
Hallituskatu 13–17 · Lue lisää
Pyyhkäise lisää →
Paikallista olutta
Oluen matka hanasta pöytään: muutama metri. Oulussa paikallisoluita maistellaan siellä, missä ne tehdäänkin – tai ainakin hyvin lähellä.

Ravintola Mallassauna
Hailuodon Panimon luomuoluet hanasta idyllisessä Pikisaaressa. Panimon kaikki oluet valittiin vuoden 2026 Vuoden Luomutuotteeksi. Kokeile talon flammkuchenia.
Pikisaari · Lue lisää

Varikko Panimo
Oulun trendikkäin panimoravintola: 16 hanassa panimon omat oluet ja itse tehdyt pizzat. Keittopäivinä maltaan ja humalan tuoksu kuuluu hintaan.

Mallaskellari
Käsityöläisoluisiin erikoistunut pubi Rotuaarilla: 18 vaihtuvaa hanaa, dartsia, lautapelejä ja retropelikonsoleita.
Rotuaari · Lue lisää
Pyyhkäise lisää →
Lisää vinkkejä: Oulun parhaat ravintolat ja Arctic Food Lab – makuja pohjoisesta.
5Talvisen luonnon parhaat palat
Talvella Oulussa voi kävellä merelle. Kirjaimellisesti. Ja kun haluaa vielä kauemmas kaupungin valoista, koskimaisemat ja hiljaiset metsät ovat lyhyen ajomatkan päässä keskustasta.

Jäätynyt meri ja Nallikari
Nallikarin rannalta pääsee kävellen, maastopyöräillen tai vaikka potkukelkalla suoraan merelle. Auringonlaskut näkyvät jäältä kauneimmin. Liiku jäällä vain siellä, missä muutkin kulkevat.
- MissäNallikari, n. 5 km keskustasta

Pilkillä meren jäällä
Kaira, onki ja termospullo riittävät. Kalat eivät aina ole yhtä innoissaan kuin pilkkijä, mutta maisema palkitsee joka tapauksessa. Jos välineitä ei ole, tai kaipaat ammattilaisten kalavinkkejä, Nallikari Safaris vie pilkkiretkelle.

Bongaa revontulet!
Aivan keskustan liepeiltäkin löytyy paikkoja, joissa on riittävän pimeää revontulten bongaamiseen. Toisinaan revontulet loimottavat jopa Oulun keskustan yllä! Revontulibongareiden suosikkipaikkoja ovat Nallikari ja Koiteli. Seuraa revontuliennustetta ja lähde liikkeelle, kun taivas on selkeä.

Sanginjoki
Luonnonsuojelualue puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Laajat metsät ja lumikenkäpolut. Retken päätteeksi voi lämmitellä Loppulan luontokahvilassa.
- Millointarkista kahvilan aukiolot

Koiteli
Kiiminkijoen koskialue, jossa virta kuohuu jäisten rantojen keskellä talvellakin. Riippusillat, laavut ja nuotiopaikat tekevät siitä helpon päiväretken.

Ladulle lompsis!
Oulun latuverkosto kiertää metsissä ympäri kaupunkia, ja hiihtolenkin kruunaa munkkikahvit latukahvilassa. Profiili on loiva, joten ladut sopivat yhtä hyvin aloittelijalle kuin kuntohiihtäjälle. Kauden aloittaa Sankivaaran ensilumenlatu, joka avataan perinteisesti jo 11.11.
- Missäympäri Oulua, mm. Sankivaara
Pyyhkäise kohteesta toiseen →
6Löylyt ja avanto
Meri jäätyy. Sinä et. Oulussa pakkanen on hyvä syy saunoa, ja löylyihin pääsee joella, merellä ja keskellä kaupunkia.


Olosauna, Vaakunakylä
Kelluva kyläsauna lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta. Laiturilta pääsee pulahtamaan ympäri vuoden, ja löylyjen jälkeen voi istua kahvilaan.
- MissäVaakunakyläntie 9
- Milloinvaraa vuoro ennakkoon
- olosauna.fi

Koivurannan saunalautta, Oulujoki
Puulämmitteinen saunalautta noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Talvella avanto kuuluu saunan hintaan.
- MissäKasarmintie 31
- Millointalvikaudella yleensä ma, ti, ke ja su, liput ennakkoon
- koivurannansaunalautta.fi

Lainesauna, Oulujoki
Saunalautta Saarelan satamassa: puusaunan löylyt, lämmin palju ja talvikaudella avanto. Yleisövuoroille pääsee lipulla.
- MissäNissiläntie 21
- Milloinyleisövuorot, varaa ennakkoon
- lainesauna.fi

Bastu Sauna, Torinranta
Oulun uusin yleinen sauna kelluu torin vieressä. Varaat vuoron netistä ja saunot omassa rauhassa. Toripolliisilta saunaan alle minuutissa.
- MissäTorinranta
- Milloinyleiset vuorot 1,5 h
- bastusauna.fi
Pyyhkäise saunasta toiseen →
Lisää saunavinkkejä: Sauno kuin paikallinen – Oulun yleiset saunat ja saunalautat.
7Majoitu
Keskustan hotelleista pääset tapahtumiin kävellen, Nallikarista suoraan jäälle. Ja jos etsit jotain ihan muuta kuin hotellihuonetta, Oulusta löytyy sitäkin.
Keskustassa, kävelymatkan päässä kaikesta
Rotuaari, tori, teatteri ja Lumon reitit ovat ovien edessä. Illalla valotaidetta, aamulla pitkä aamiainen.

Lapland Hotels Oulu
Kaupunkiloma Lapin hengessä Ainolanpuiston laidalla. Talon ravintola Oula tuo lautaselle pohjoisen makuja.

Original Sokos Hotel Arina
Kokonainen kortteli oululaista elämää aivan torin ja Rotuaarin kulmilla.

Radisson Blu Hotel Oulu
Tyylikäs joenrantahotelli keskustassa. Kauppatori ja Torinrannan saunat ovat lyhyen kävelyn päässä.

GreenStar Hotel Oulu
Ekologinen hotelli keskellä kaupunkia, kun haluat, että kaikki on kävelymatkan päässä. Sopii hyvin perheille!
Pyyhkäise hotellista toiseen →

Meren äärellä: Nallikari
Nallikarin Lomakylänvilloista ja mökeistä jäätynyt meri alkaa melkein ovelta. Aalto-huoneistot tarjoavat upean näköalan, ja osassa huoneista on oma poreamme parvekkeella. Talvella rannalla on tilaa kävellä, potkutella ja katsella revontulia. Keskustaan on noin viisi kilometriä.
- MissäNallikari
Uniikit yöt Oulussa
Kun haluat, että majoituskin on osa elämystä.

Hostel Cafe Huvila, Toppilansalmi
Vuonna 1856 rakennettu panimon huvila, jonka huoneet on nimetty talossa asuneiden lasten mukaan. Yläkerrassa on kahvila, ja Nallikarin ranta on kävelymatkan päässä.
- MissäPanimotie 1

Villa Uleå, Hietasaari
Modernit huvilat Oulujoen suistossa meren äärellä kunnioittavat saaren pitkää huvilaperinnettä. Porukalla voi varata saunapihan, jossa on kolme saunaa, palju ja nuotiopaikka.
- MissäHietasaarentie 19

Taiga Resort, Haukipudas
Kiiminkijoen rannalla, vartin ajomatkan päässä keskustasta. Joenrantasaunassa ja paljussa ilta venyy, ja opastetuilla retkillä pääsee lumikenkäilemään tai revontulien perään.

Nordic Art Hotel Lasaretti
Taidehotelli historiallisten rakennusten pihapiirissä Oulujoen ja Ainolanpuiston kupeessa. Taide kulkee huoneista käytäville, ja keskustaan kävellään puiston läpi.
Pyyhkäise majoituksesta toiseen →
Usein kysyttyä Oulun talvesta
Mitä Oulussa voi tehdä talvella?
Oulussa voi talvella kävellä, pyöräillä ja pilkkiä jäätyneellä merellä, saunoa saunalautoilla ja avannoissa, bongata revontulia ja retkeillä Sanginjoella tai Koitelissa. Tapahtumia on koko talven: Lumo Art & Tech marraskuussa, kulttuuripääkaupunkivuoden huipennus joulukuussa sekä Polar Bear Pitching, Frozen People ja Stadioncross helmikuussa.
Milloin Oulun talven 2026–2027 suurimmat tapahtumat järjestetään?
Lumo Art & Tech on 13.–22.11.2026 ja Björkin näyttely Kauppakortteli Pekurissa 13.11.–31.12.2026. Lumipallo-suurmusikaali on Ouluhallissa 4.–19.12.2026, ja Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden näyttelyitä on auki vuoden loppuun. Helmikuussa 2027 vuorossa ovat Polar Bear Pitching 18.2., Frozen People 20.2. ja Stadioncross 26.–27.2.
Voiko Oulussa kävellä meren jäällä?
Kyllä. Kun meri on jäätynyt, Nallikarin rannalta pääsee kävellen, maastopyöräillen tai vaikka potkukelkalla jäälle. Liiku jäällä vain siellä, missä muutkin kulkevat, ja seuraa jäätilannetta. Ohjatuilla retkillä opas tietää turvallisen reitin.
Missä Oulussa voi saunoa ja avantouida talvella?
Yleisiä saunoja ja saunalauttoja ovat esimerkiksi Olosauna Vaakunakylässä, Koivurannan saunalautta ja Lainesauna Oulujoella sekä Bastu Sauna Torinrannassa. Useimmissa pääsee pulahtamaan avantoon, ja vuorot kannattaa varata ennakkoon.
Missä Oulussa näkee revontulia?
Revontulia kannattaa etsiä pimeältä paikalta, josta näkee pohjoiseen, esimerkiksi Nallikarin rannalta tai Koitelista. Parhaat mahdollisuudet ovat selkeinä öinä. Ohjatuilla revontuliretkillä pääsee kaupungin valojen ulkopuolelle.
Miten Ouluun pääsee ja missä kannattaa majoittua?
Ouluun pääsee junalla ja suorilla lennoilla. Keskustan hotelleista, kuten Lapland Hotels Oulusta, Original Sokos Hotel Arinasta, Radisson Blu Hotel Oulusta ja GreenStar Hotel Oulusta, pääsee kävellen tapahtumiin. Meren äärellä majoittuu Nallikarissa, ja erilaista majoitusta tarjoavat esimerkiksi Hostel Cafe Huvila, Villa Uleå, Taiga Resort ja Nordic Art Hotel Lasaretti.
TUUKKONÄÄ Ouluun tänä talvena?
Valotaidetta marraskuussa, tunnelmointia joulukuussa ja festarit jäätyneellä merellä helmikuussa. Oulun talvi odottaa!
Katso lisää vinkkejä Ouluun:
Saunat ja saunalautat Oulun parhaat ravintolat Kulttuurin parhaat palat Oulu kolmessa päivässä Hiihtolomavinkit